Mintgarden's periaate
Jalostuksessa käytetään vain keskivertoa parempia koiria - luonteeltaan, ulkonäöltään, koulutettavuudeltaan ja terveydeltään hyviä yksilöitä. Kaikissa kyseenalaisissa tapauksissa konsultoin aina eläinlääkärin, Kennelliiton ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Kaikki jalostukseen käytettävät koirat ovat silmä- ja polvitutkittuja. Mahdollisuuksien mukaan valioita ja alokas/avoimen-luokan tottelevaisuuskoulutuksen läpäisseitä. Koirani ovat mahdollisimman pitkälle koulutettuja ja näyttelytettyjä, mutta vain koirien omilla ehdoilla. Luovutan pentuja vain hyviin koteihin, joissa ymmärretään, että kyseessä on pitkä sitoumus. Mittelspitz elää usein yli kymmenvuotiaaksi.
Jokainen pennunostaja saa mukaansa kattavan hoito-ohje-paketin, tietoa rodusta sekä tukeni ja apuni kaikille tuleville vuosille. Näyttelyttävään kotiin myyn vain ja ainoastaan virheettömän pennun. Mikäli pentueessa ei ole vapaana näyttelytasoista yksilöä, pyydän pennunostajaa odottamaan seuraavaa pentuetta tai ohjaan hänet toiselle kasvattajalle. Tällä tavoin kaikki osapuolet pysyvät tyytyväisinä ja harrastus alkaa ja säilyy mukavana. Pennun hinta määräytyy sen tason mukaan. Näyttelykelpoiselta näyttävä pentu maksaa 900-950 euroa. Luonnollisestikaan en silti voi taata koiran näyttely-, kilpailu- tai koemenestystä.
Muistathan seuraavan: Jos teet Mintgarden's koirastasi tottelevaisuus- tai agilityvalion, saat seuraavan Mintgarden's pentusi ilmaiseksi. Jos teet Mintgarden's koirastasi kansainvälisen muotovalion, saat seuraavan pentusi ilmaiseksi. Jos teet Mintgarden's koirastasi Suomen muotovalion, saat seuraavan pentusi puoleen hintaan. Näin haluan palkita kasvattieni omistajat, jotka uhraavat aikaansa ja rahaa harrastukseen.
Haluan, että voit aina luottaa tukeeni ja apuuni Mintgarden's koirasi kanssa - kuten sanon: "Saa soittaa vaikka yöllä!" Haluan olla paras kasvattaja, en välttämättä palkinnoissa, vaan Sinulle, pennunostaja ja koiranomistaja.
Mittelspitz on ehdottomasti maailman parhain rotu monenlaiselle perheelle, mutta on syytä muistaa, että kyseessä on "suuri koira pienessä paketissa", vahtikoira käyttötarkoitukseltaan ja kaikessa mielessä koulutettava rotu. Mittelspitzistä ei ole sohvan koristeeksi, vaikka se sohvalla viihtyykin. Ihana, aktiivinen, reipas ja iloinen - se on mittelspitz!


